Edellisestä lähiopetuskerrasta oli kulunut niin vähän aikaa, että tälle jaksolle ei ollut juurikaan jäänyt aikaa valmistautua etukäteen. Matkassa olivat mukana puutyöhön tarvittavat hyllyn piirrokset, lisäksi vain avoin mieli.
Tällä jaksolla meillä oli aiempaa enemmän luento- opetusta. Onneksi se ei tarkkoittanut pelkkää istumista, vaan pääsimme pian myös testaamaan kuulemaamme ja näkemäämme.
Mallalla oli missio oikeaoppisesta pykäpiston tekemisestä. Pääsimmekin harjoittelemaan sitä jo luennolla. Myöhemmin toteutimme viidakkohenkiset kastanjetit, joissa käytimme mm. pykäpistoja. Samoilla ohjeilla aloitetuista töistä tuli taas kerran ihastuttavan erilaisia ja omaperäisiä.
 |
| Kaavat ja tarvikkeet kastanjettia varten |
 |
| Soiva sammakko, vielä ilman pilkkuja |
 |
| Ryhmämme ihastuttavia kirjontatöitä |
Matin tunneilla keskityimme elektroniikan saloihin. Demolla aloitimme kaiuttimen rakentamisen. Porasimme piirilevyyn reiät, ja aloimme juottaa komponentteja paikoilleen. Koin välillä todellisia epätoivon hetkiä, kun johdon pujottaminen pikkuruisesta reiästä tuntui mahdottomalta tehtävältä. Ja tietysti paniikin iskiessä juotin vielä pari johtoa väärään paikkaan. Tuskan hiki iski pintaan, ja epätoivo oli todellinen. Opettajan kärsivällisyys ja ihanat kurssikaverit auttoivat kuitenkin eteenpäin. Elina nipisti jopa ruokatauostaan, jotta sai minut kirimään työssäni muita kiinni. Tiesin, että joudun olemaan seuraavan harjoituskerran poissa, joten paine kasvoi sen takia varmasti turhan suureksi. Miten ihmeessä saisin kaiken työn tehtyä itsenäisesti? Oppilaiden ymmärtämisen kannalta taitaa olla hyväksi kokea välillä tuota tunteiden vuoristorataa. On sitten helpompi samaistua aloittelevien tekijöiden tunteisiin.
 |
| Ai, että tästäkö kaiutin? |
 |
| Tuli käynti optikolla mieleen näitä töitä tehdessä |
Sadun käsinkirjontajakso oli todellista terapiaa. Luokassa oli enimmäkseen syvä hiljaisuus ja täydellinen keskittyminen. Meillä on kuitenkin opiskeluporukassa niin hyvä henki, että hiljaisuuskaan ei ole kiusallista, vaan normaaliin hälyisään arkeen verrattuna voimauttavaa. Kirjoin virvittäin kirjanmerkin, laitoin alulle sydänryijyn ja valokuvasin muita ideoita tuleviin koulutöihin.
 |
| Virvittäin ommeltu kirjanmerkki |
Jussin ohjaamalla puutyöjaksolla pääsimme käyttämään "isoja koneita". Valmiiden piirustusten ansiosta pääsin nopeasti työstämään hyllyäni. Pieni pelko oli siitä, onko työrupeman jälkeen kaikki kymmenen sormea tallella. Uuden oppiminen oli taas innostavaa! Työn tekeminen alkoi turhauttaa, kun toinen ryhmä saapui paikalle ja meidät pyydettiin odottelemaan höyläpenkkien viereen. Siihen se työn eteneminen tyssäsi sillä kertaa. Minulla oli vaikeuksia lähteä keskeneräisen työn ääreltä tekemään uutta työtä tekstiilitöihin. Olisin halunnut tehdä ensin yhden asian (hyllyn) valmiiksi. (Taas kasvoi ymmärrys oppilaita kohtaan!)
 |
| Hyllyn palaset kokoamista odottamassa |
Sekoitin vielä pakkaa sillä, että lähdin itsenäisesti porailemaan reikiä ajastinkelloon tulevaan piirilevyyn.Tämäkin siitä syystä, että joutuisin jättämään lauantain elektroniikkatunnit väliin. Olin kyllä ylpeä, kun selviydyin kaikesta, jopa poranterän vaihtamisesta, itsenäisesti.
Minulle jäi konekirjontaan melko vähän aikaa, kun vihdoin palasin "porausreissultani". Ajattelin kekeilla tekniikkaa, joka on minulle konaan uusi: tein tarlataanista ja pikkutilkuista konekirjontatyön kahden "veteen liukenevan" kalvon väliin. Muovit pingotettiin kirjontakehykseen, jonka jälkeen päälle ommeltiin koneella vapaan kirjonnan tekniikkaa noudattaen. Lanka pätkäisi välillä kesken ompelun poikki, muuten työ oli mukavaa. Tunnit olivat lopussa, ja irrotin työni koneesta ja kehyksistä. Seuraavaksi oli vuorossa muovin "hävittäminen" pesemällä. Se ei sitten onnistunutkaan mitenkään- ei lämpimällä vedellä, hankauksella, pitemmällä liotuksella... Lopulta minun oli pakko luovuttaa, kun kyyti oli lähdössä kotia kohti. Kotona päätin vielä jatkaa yrittämistä. Laitoin työn päälle kehuvaa vettä, tuloksitta. Päätin vielä kokeilla silitysrautaa. Laitoin työn leivinpaperin väliin ja silitin. Suureksi hämmästyksekseni muovi alkoi hävitä. Jatkoin silittämistä niin kauan, että muovia ei enää näkynyt. Työssäni ei sittenkään tainnut olla kaavamuovia, vaan jotain, jonka pitikin hävitä silitysraudan lämmössä! Nyt piti kyllä paikkansa sanonta "vaikeuksien kautta voittoon".
 |
| Näin sydämellinen konekirjontatyöstä lopulta tuli |
Lauantain ompelujaksolla oli vuorossa pelit ja lelut. Varasin mukaani kotiin tarvikkeet käsinukkeen. Ompelin ihonvärisestä huovasta nuken vartalon. Seuraavaksi tein nukelle kankaasta taskuilla koristellun mekon. Minulta ei löytynyt pään tekemiseen sopivia sukkahousuja, joten tekemiseen tuli pieni tauko. Sain sukkahousut ostettua, ja hiihtoloman alkajaisiksi tein nuken valmiiksi. Hiukset huovutin villasta kiinni sukkahousuun. Minua kyllä arvelutti mahdolliset huovutusneulan aiheuttamat silmäpaot, mutta niitä ei onneksi ilmaantunut. Nukke sai vielä silmät, nenän, punaiset posket ja suukkosuun. Posket olivat mielestäni vähän turhankin punaiset, mutta taitaa nukke olla innostukseen taipuvainen tyyppi. Sain nimenantoapua tytöltäni, joka risti hänet Elliksi. Nuken teko oli varsin innostavaa.
 |
| Nuken huopakankainen vartalo nurjalta |
 |
| Mekon ompelua |
 |
| Mekko pujahtaa vartalon päälle |
 |
| Sukkahousuista valmistettu pää ommelllaan paikoilleen |
 |
| Melkein valmis nukke |
 |
| Elli valmiina leikkeihin |
 |
| Ellikin pitää ompelusta |
