sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vilkku ledeillä

Vilkku ledeillä/ elektroniikan ryhmätyö


Sari Laakso

Elina Ravantti

Elina Hämäläinen          
                                                                                            31.8.2013


Elektroniikkaraportti ryhmätyönä

Tehtävänämme oli koota Step Systemsin elektroniikkasarja “vilkku ledeillä”. Aloitimme työskentelyn tutustumalla kirjallisiin ja kuvallisiin ohjeisiin. Ohjeet olivat selkeät ja niitä oli helppo noudattaa. Ohjeessa oli selkeästi merkitty osat, mutta niiden merkitys oli selitetty monimutkaisesti. Mietimme olisiko ollut selkeämpää, jos osan jälkeen olisi lyhyesti kerrottu, mikä sen tehtävä on. Jääkö osien merkitys täysin lukematta, kun se on erillisessä tekstissä? Olisiko kenties jonkinlainen taulukko hyvä?

Pieniä ongelmia meillä oli transistoreiden paikalleen asettelussa. Jäimme pohtimaan, miten niiden napaisuudet eroavat toisistaan. Tämä olikin ainoa ongelmakohta. Muuten elektroniikkasarjan kokoaminen meni sujuvasti. Toki ohjeita ja kaavioita piti seurata tarkasti ja varmistaa kaavioista osien paikat. Tärkeää oli myös katsoa kytkentäkaaviosta eikä piirikaaviosta komponenttien oikeat paikat. Oppilaiden kanssa voisi ohjeista esimerkiksi ympyröidä kytkentäkaavion, jotta seuraaminen olisi helpompaa.

Tämä työ sopisi mielestämme 4.-5. -luokkalaisille. Mietimme jonkin verran työn toteutustapaa. Tekisivätkö kaikki yhdessä, jolloin osa joutuisi odottelemaan kenties kauankin vai saisiko edetä itsenäisemmin? Itsenäisessä etenemisessä “vaarana” on, että joku on hetken päästä tehnyt jo tehokkaasti kaiken vähän sinne päin. Päädyimme pohdinnan jälkeen siihen, että ehkä itsenäisempi työskentely olisi yhteistyöskentelyä parempi vaihtoehto, kunhan oppilaat näyttäisivät työtään opettajalle aina ennen juotoksia. Työn voisi tehdä parityönä, jolloin työskentelyssä saisi tukea toiselta. Ja nopeammat tekijät voisivat sitten toimia apuopettajina. Jotta itsenäisempi työskentely sujuisi, tulisi juottamista ja juotoksen sulattamista harjoitella parin oppitunnin verran harjoituspiirilevyihin.

Pohdimme lopuksi myös, että onko tärkeää aina käydä ensin teoriaa vai voisiko sitä ihmetellä jälkikäteen. Eli nyt meille ei todellakaan aina ollut selvää, miksi joku osa laitetaan juuri neuvottuun paikkaan ja mikä sen tehtävä on. Pitääkö oppilaillekaan aina ensin selittää osien merkityksiä vai voisiko niihin perehtyä vasta jälkikäteen? Voisiko työn tekemisen jälkeen miettiä virran kulkua ja osien tehtäviä yhdessä? Ja mitä tapahtuisi, jos jotakin osaa ei olisi?

Mietimme mahdollista integrointia muihin oppiaineisiin, mutta ainakaan äkkiseltään emme keksineet mitään järkevää yhdistämistä.

Oman suunnittelun osuus tässä elektroniikkatyössä olisi ledin liittämisessä johonkin tuotteeseen. Oppilas voisi miettiä millaiseen esineeseen ledin voisi liittää ja suunnitella esineen ja sen tekemisen. Tämän voisi tehdä parityönä tai itsenäisesti. Ajankäytön mukaisesti opettaja voisi rajata työtä ja tulevaa tuotetta suunnitteluvaiheessa.